Krinoliini on jäykkä alushame, joka pitää hameen leveänä. Sana tarkoitti ensin jäykkää kangasta, joka tehtiin jouhesta tai puuvillasta: Merriam-Webster kirjaa tämän merkityksen vuodesta 1829. Vuodesta 1857 sana tarkoitti myös häkkikrinoliinia, kertoo Victoria and Albert Museum (V&A). Se oli teräsvanteista tehty kehikko, joka riippui nauhoissa hameen alla. Yksi V&A:n häkki 1860-luvulta on halkaisijaltaan 93 cm (36,6 in).
Useimmat vastaukset kysymykseen ”mikä on krinoliini” päättyvät määritelmään. Tämä sivu jatkaa tulipaloihin: mitä 1850- ja 1860-lukujen lähteet laskivat, ja mikä suola esti musliinia palamasta liekillä, kun kaksi kemistiä löysi sen vuonna 1859. Sivu perustuu 46 sekunnin historiafilmiin Your skirt swings into the fire. Sen teki Wearton, tekoälyä käyttävä vaatekaappisovellus. Filmi näyttää, miten häkki heilahtaa takan arinaan. Wearton tunnistaa ihonsävysi selfiestä puhelinsovelluksessaan, pitää kirjaa vaatekaapistasi ja ehdottaa, mitä pukea tänään. Tarkistimme jokaisen lainauksen alkuperäiseltä sivulta.
Sana krinoliini tarkoitti ensin jouhikangasta
Merriam-Websterin mukaan sanaa käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1829 merkityksessä ”väljästi kudottu jouhi- tai puuvillakangas, joka on yleensä jäykistetty”. Nimi tuli englantiin ranskasta ja ranskaan italian sanasta crinolino. Sen kaksi osaa ovat crino, jouhi, latinan sanasta crinis, hius, ja lino, pellava tai pellavakangas, latinan sanasta linum.
Tuosta kankaasta tehdyt jäykät alushameet saivat saman nimen. Merriam-Websterin toinen merkitys on ”täyteläinen jäykkä hame tai alushame, joka on tehty krinoliinista”, ja myös vannehame. Cambridge Dictionary antaa merkityksen, jota useimmat lukijat nykyään hakevat: ”jäykkä kehikko, jota pidetään hameen alla, jotta hame näyttäisi täyteläiseltä, erityisesti 1800-luvulla”.
Mistä krinoliini on tehty?
Häkkikrinoliini on tehty puuvillalla päällystetyistä teräsvanteista, jotka riippuvat tietyillä korkeuksilla pystysuorissa nauhoissa. Se teki jäykän alushameen työn kevyellä kehikolla. V&A kirjoittaa, että ”’keinotekoinen’ eli ’häkki’-krinoliini ilmestyi vuonna 1857 tervetulleena ja käytännöllisempänä vaihtoehtona”. E. F. Woodwardin yhdysvaltalainen patentti vuodelta 1859 kuvaa, miten tällainen hame tehtiin: vanteet ”metallinauhasta tai -langoista, jotka on päällystetty puuvillakankaalla”, ”ripustettuina pystysuoriin nauhoihin”. Patentti suojaa vannehameeseen lisättyä laahusta. Siksi se näyttää, miten häkki tavallisesti tehtiin vuonna 1859, eikä sitä, kuka sen keksi.
Häkit olivat suuria. V&A:lla on häkki vuosilta 1860–1865, todennäköisesti Thomson & Co.:n tekemä, nimeltään ”A Favorite of the Empress”. Sen halkaisija on 93 cm (36,6 in), pituus vyötäröltä helmaan 80 cm (31,5 in) ja ympärysmitta alhaalta 235 cm (92,5 in).
New Yorkin Metropolitan Museum of Artilla on krinoliini noin vuodelta 1860, tehty metallista ja puuvillasta. Alla oleva kuva näyttää sen telineellä: päällystetyt metallirenkaat levenevät vyötäröltä helmaa kohti, ja pystysuorat nauhat pitävät ne tietyillä korkeuksilla.
Miksi krinoliinit syttyivät niin helposti?
Häkkikrinoliinin päällä pidetty puku syttyi helposti, koska häkki piti kevyestä kankaasta tehdyn leveän hameen erillään vartalosta. Siellä hame saattoi koskettaa avotakan arinaa. Charles Dickensin viikkolehti All the Year Round kuvasi vuonna 1861, miten kohotettu käsivarsi heilautti häkin ja kankaan arinan rautoihin. ”Tällä käsivarren liikkeellä heilautat teräsalushameen äkkiä eteenpäin ja saat koko sen yläpuolella olevan kevyen kangasmassan kosketuksiin arinan rautojen kanssa. Hetkessä kaikki on liekeissä.”
Kangas pahensi asiaa. Yhdessä tapauksessa, josta All the Year Round kertoi vuonna 1861, nuori nainen ”oli pukeutunut valkoiseen musliiniin”, ohueen puuvillakankaaseen, kun hänen hihansa syttyi. Puuvilla on kasvikuitu. Kemistit Fred. Versmann ja Alphons Oppenheim selittivät vuonna 1859, että kasvikuitu ”levittää syttymistä palamalla liekillä”. Heidän mukaansa eläinkuitu, kuten villa, ”hiiltyy joutuessaan kosketuksiin liekin kanssa, mutta ei itse ole tulenarka”. Tämä oli heidän havaintonsa vuonna 1859, ei nykyaikainen arvio villan paloturvallisuudesta.
Kun puku oli syttynyt, sitä oli vaikea sammuttaa. Punch kirjoitti 22. joulukuuta 1866: ”Kun puku syttyy, sitä ei voi sammuttaa, koska sen alla on ilmaa.”
All the Year Round kutsui vuonna 1861 naisille sattuneita tulipalo-onnettomuuksia ”tuhoisan yleisiksi”. Wellcome Collectionin värillinen litografia noin vuodelta 1860 näyttää ajan pelon. Naisen leveä hame on liekeissä takan vieressä, ja toinen nainen peittää hänet punaisella kankaalla. Kuvan alla lukee: ”Krinoliinin kauhut & ihmishenkien tuho”.
Kuinka moni nainen kuoli krinoliinipaloissa?
Tässä lainatut lähteet laskevat kuolemat, joissa vaatteet syttyivät tuleen, eivätkä ne anna erillistä lukua krinoliineille. Florence Nightingale kirjoitti Lontoossa vuonna 1868, että kahtena vuonna, 1863 ja 1864, ”peräti 630 naista ja tyttöä, kaikenikäisiä, paloi kuoliaaksi, kun heidän vaatteensa syttyivät tuleen”. Se on 315 naista ja tyttöä vuodessa, kaikista vaatepaloista, ei vain krinoliineista (Notes on Nursing for the Labouring Classes, s. 42). Hänen sivunsa ei kerro aluetta, ja luku on vähimmäismäärä. Nightingale lisäsi, että Registrar-General (väestökirjanpidon johtaja) kirjasi naisilla ”paljon suuremman määrän tulen aiheuttamia kuolemia”, ”joissa tapaa ei ole mainittu”.
Nightingale antoi myös oman arvionsa ”krinoliini-iästä”. Jos tuo ikä alkaa 10 vuodesta, hän kirjoitti, ”tiedetään, että 277 henkeä on uhrattu tulessa vain kahden vuoden aikana tälle järjettömälle ja kammottavalle tavalle”. Hänen 277 kuolemaansa ovat ne yli 10-vuotiaat tytöt ja naiset, jotka kuuluvat näihin 630:een, ja hän syytti kaikista näistä kuolemista krinoliinia.
Häkkiä edeltäviltä vuosilta All the Year Round kertoi vuonna 1862 Englannin ja Walesin väestörekistereihin viitaten, että niihin oli kirjattu 9 998 palovammakuolemaa viiden vuoden aikana vuosina 1852–1856. Niistä 2 181:n ”ilmoitetaan johtuneen vaatteiden syttymisestä”. Se on noin 2 000 palovammakuolemaa vuodessa ja noin 436 vaatepalokuolemaa vuodessa, kaikenikäisillä ja molemmilla sukupuolilla.
Luku 3 000 vuodessa on väite, ei laskettu määrä
Paljon suurempi luku on peräisin lehdestä Punch. Lehti lainasi 22. joulukuuta 1866 nimeämätöntä kuolemansyyntutkijaa (coroner) The Times -lehdestä: ”Englannissa ja Walesissa paloi vuosittain kuoliaaksi 3000 naista”. Se on enemmän kuin mikään tässä mainittujen lähteiden laskema määrä, mutta luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia: niiden vuodet, ihmiset ja syyt eroavat, eikä Nightingalen sivu kerro aluetta. Mikään niistä ei anna kokonaislukua krinoliinikuolemille. Punch itse epäili lukua samassa numerossa. ”Meidän on ehkä suhtauduttava pienellä varauksella väitteeseen, että kolmetuhatta naista kuolee vuosittain marttyyreina vannehameiden vuoksi.” Alla oleva kaavio vertaa väitettä kolmeen raportoituun lukuun.
Vuonna 1859 löydettiin suola, joka esti musliinia palamasta liekillä
Keino estää musliinia palamasta liekillä tunnettiin vuodesta 1859. Lontoon lehdet julkaisivat kirjeitä kevyistä puvuista ja verhoista, jotka syttyivät tuleen, ja kuningatar Victoria ”pyysi rahapajan johtajaa raportoimaan hänelle tästä tärkeästä asiasta”. Rahapajan johtaja, professori Graham, antoi työn kemisteille Versmannille ja Oppenheimille. He ”vertasivat neljänkymmenen eri vesiliukoisen suolan arvoa”. He lukivat tuloksensa British Associationille Aberdeenissa 15. syyskuuta 1859 (vuoden 1859 lehtinen, Wellcome Collection).
Suola, jota Versmann ja Oppenheim suosittelivat pesuloille, oli natriumvolframaatti (”tungstate of soda”). ”Liuos, joka sisältää kaksikymmentä prosenttia, tekee musliinista täysin palamattoman”, he kirjoittivat. Heidän kokeessaan käsitelty musliini ”tuhoutui vain siitä kohdasta, joka oli suorassa kosketuksessa liekin kanssa”. Se hiiltyi siitä, mihin liekki osui, eikä tuli levinnyt. Tämä oli koe vuodelta 1859, ei paloturvallisuusneuvo nykypäivään: käsitelty musliini tuhoutui silti siitä kohdasta, johon liekki osui.
Alla oleva kuva on generoitu kuvitus tuosta kokeesta eikä valokuva heidän kokeestaan: tavallinen musliinineliö palaa, ja liuokseen kastettu neliö vain hiiltyy.
Kemistit kirjoittivat, että suola ”on otettu käyttöön Hänen Majesteettinsa pesulassa, jossa sitä käytetään jatkuvasti”. Vuonna 1862 sitä ”myivät kaikki tärkeimmät apteekkarimme” pulloissa, joiden etiketissä luki ”Natriumvolframaattia musliinin ym. tekemiseksi palamattomaksi”. Sen nimi oli ”Ladies’ Life Preserver” (All the Year Round, 1. helmikuuta 1862).
Käsittely ei kestänyt. Versmann ja Oppenheim kirjoittivat, että suolat ”on uusittava, kun käsitellyt kankaat on pesty”.
Miksi naiset eivät käyttäneet palosuojaavaa suolaa?
All the Year Round selitti vuonna 1862, että monet naiset eivät välittäneet palosuojaavasta suolasta, koska se ei tehnyt heidän puvuistaan kauniimpia. Se oli lehden oma näkemys, ei laskelma naisten syistä. Lehden sanat olivat varovaisia: ”On paljon pelättävissä”, että välinpitämättömyys ”johtuu suurelta osin siitä, ettei tämä keksintö lisää materiaalin kauneutta millään tavalla”.
Ajan kirjoittajat suosittelivat myös muita lisäaineita tärkkiin. Kuolemansyyn tutkinnassa, josta All the Year Round kertoi vuonna 1861, tohtori Gull väitti, että vähän natriumsulfaattia tekisi kevyistä puvuista ”täysin palamattomia, noin kymmenesosan farthingin hinnalla pukua kohden”. Florence Nightingale neuvoi vuonna 1868 ”lisäämään alunaa tärkkiin”. Nämä ovat historiallisia suosituksia, eivät paloturvallisuusneuvoja nykypäivään.
Vanhemmissa suoloissa oli käytännön ongelma. Versmann ja Oppenheim kirjoittivat, ettei mikään ennen heitä suositelluista suoloista ”ole saavuttanut yleisön suosiota, koska mikään niistä ei anna silitysraudan liukua sujuvasti kankaan yli”. Natriumvolframaatti on ”hyvin liukasta ja ulkonäöltään rasvaista, kuin talkki”, ja ”tämä ominaisuus helpottaa silittämistä, jota kaikki muut suolat vastustavat”.
Onko krinoliini sama asia kuin alushame?
Krinoliini on yksi alushameen laji: jäykkä alushame tai vanteilla levitetty alushame. Merriam-Webster määrittelee alushameen (petticoat) ”hameeksi, jota käyttävät naiset, tytöt tai pienet lapset”, useimmiten ”alushameeksi, joka on yleensä hieman päällysvaatteita lyhyempi”. Krinoliinin se määrittelee ”täyteläiseksi jäykäksi hameeksi tai alushameeksi, joka on tehty krinoliinista”, tai vannehameeksi. Hameen alla käytetty krinoliini on siis alushame, mutta pehmeä puuvillainen alushame ei ole krinoliini.
Mitä tehdä seuraavaksi
Filmi ja lehtinen kertovat tarinan tarkemmin.
- Katso Weartonin 46 sekunnin filmi ”Your skirt swings into the fire”. Siinä häkki heilahtaa arinaan, ja kahta musliinineliötä testataan.
- Lue Versmannin ja Oppenheimin lehtisen sivulla 27 oleva taulukko. Siinä on jokainen suola, jonka he testasivat, ja syy, miksi he suosittelivat sitä tai eivät.
Tiedät värisi. Katso nyt, mitkä vaatteistasi sopivat niihin ja mitä pukea tänään.